Kiimasjärven teloitetut 1942



Joukko-osasto № 00126:n esikuntapäällikölle
Prikaatinkomentaja, toveri Veršininille 

Kiimasjärven varuskunnan tuhoamisen yhteydessä Krasnyi Onežets (Punainen äänisläinen)-partisaaniosasto otti vangiksi 7 suomalaista sotilasta.

Kuulustelussa partisaanien leirissä he kertoivat: 

Sotamies Helengus Sulo-Juhanus – syntynyt 1911 Jutelan kylässä Tampereen kaupungin lähellä. Armeijaan kutsuttiin 17. kesäkuuta 1941, ts. ennen sodan alkamista. Aluksi palveli Haminan kaupungissa, missä rakennettiin parakkeja kutsuntaikäisten nuorten koulutusleiriä varten. Lokakuussa 1941 tuli Karjalan rintamalle. Ennen vangiksi joutumistaan oli palvellut järjestyksessä seuraavissa paikoissa: Kiimasjärvi, Nogeuksy, Tšelmozero, Minozero ja jälleen Kiimasjärvi. Koko tämän ajan kuului tätä aluetta ja sen yhteyksiä puolustaviin vartioihin. Varuskuntien elintarvikkeet toimitetaan Rukajärveltä autolla, joka ei kulje säännöllisesti. Kiimasjärveltä on rakennettu puhe-linyhteys Luvozerolle, Minozerolle, Babja Gubaan, Tšolmužiin ja Andronova Goraan. Heidän  komppaniansa numero on 4525. Komppanian päällikkönä on luutnantti Juntonen. Sotilaat on varus-tettu kiväärein, kersantit konepistoolein.

Paikallinen väestö on viety Suomeen, mutta ei ole tietoa minne nimenomaan. Paikal-lista väestöä on Luvozerossa, Minozerossa ja Babja Gubassa. Tilanteesta sotarintamilla ei ole tiedotettu säännöllisesti. Neuvostoliiton, Englannin ja Amerikan liittoutuminen murtaa uskoa Suomen voitonmahdollisuuteen tässä sodassa. Suomessa nähdään nälkää. Joskus annetaan 125 grammaa voita 10 päiväksi. Lihaa ei ole lainkaan. Leipää saa 300-400 grammaa päivässä, mutta ei säännöllisesti. Nälän vuoksi monet suomalaiset lapset on lähetetty Ruotsiin, mukaan lukien myös minun 6-vuotias poikani German [Herman]. Koska täällä on vähän paikallista väestöä, sotilaat pakotetaan kylvämään maan itse. Tätä varten pidetään erikseen hevosia. Kiimasjärven piiri muodostui 25 miehestä.  

Sotamies Karjalainen Uuno-Erkki – syntynyt 1911 Ylävaltimon kylässä Nurmeksen lähellä. Armeijaan kutsuttiin 18.7.-41. Palveli viestikomppaniassa numero 4215, päällikkönä oli kapteeni Veikko Haapalainen. Alkaen 4. heinäkuuta 1941, jolloin komppania ylitti rajan, hän tuli Rukajärvelle saakka tämän komppanian mukana. Sen seurauksena, että komppania oli taisteluissa kärsinyt pahoin, se hajotettiin. Sen jälkeen vanki oli Andronova Gorassa, Tšelmuzerossa ja Kiimasjärvellä. Tšolmužissa oli 21 miehen varuskunta, jonka päällikkönä oli vänrikki Karhunen. Kylät ovat pääasiassa ehjiä. Vartioston vanhimmalla – kersantti Juntosella oli aseenaan konepistoo-li. Tšelnozerskin varuskunta on alistettu pataljoonan N:o 4240 komentajalle majuri Lapelaksille. Tämä osasto on sijoitettu metsään Andronova Goran ja Merguban välille. Kun olin maaliskuussa 1942 kotona Suomessa, sain kuulla, että kuukaudeksi annetaan 7½ kiloa jauhoja, lihaa ei ole lain-kaan eikä ryynejä. Vangiksi joutuneet puna-armeijalaiset viedään Suomeen työhön. Monet suomalaiset sotilaat eivät halua sotia. Yhä useammin on sattunut tapauksia, että tällaisista mielialoista laitetaan oikeuteen.

Kiimasjärvellä oli koko ajan noin 20-25 miestä. 

Peltonen Emil-Johannes – syntynyt 1909 Rautalammella Käkisalmen luona. Liike-kannallepanon jälkeen oli koulutettavana Haapajärvellä pataljoonassa N:o 4262, jota komensi majuri Majevski (puolalainen). Sieltä 26. heinäkuuta 1941 lähetettiin autoilla Repolaan. Sieltä Jemeljanovkan kautta tulivat taistellen Andronova Goraan. Sen vallattuaan lepäsivät 3 viikkoa Rukajärvellä. Suunnilleen 13. syyskuuta alkaen heidän pataljoonansa, jota komentaa majuri Lapelaks kuuluu kenraalimajuri Vannalan komentaman divisioonan kokoonpanoon. Sen jälkeen vanki oli Klova-Goran kylän varuskunnassa vartioimassa Tširkka-Kemi -joen ylikulkupaikkaa. Sieltä siirrettiin Kiimasjärven tien vartiointiin Tšelmozerskin varuskunnan kokoonpanossa. Repolan suunnalla on saksalaisia. Olen itse nähnyt heitä erään valvontatornin luona. Suomalaisten ja saksalaisten sotilaiden välillä on tappeluita. Saksalaisia ruokitaan erillään ja paremmin. Missä saksalaiset joukot ovat, paljonko heitä on ja kuinka he ovat aseistettuja – ei halua sanoa vedoten tietämättömyyteensä.  

Santeri Eino-Kalle – syntynyt 1918 Anttolassa Mikkelin kaupungin lähellä. Kutsuttiin armeijaan toukokuussa 194(?). Palveli komppaniassa 4225, jonka päällikkönä oli Juntonen. Koko ajan oli Rukajärvellä. Kiimasjärvelle siirrettiin toukokuussa 1942. Kivääriä kohden oli 50-60 patruunaa, konepistoolia kohden 3 lipasta. Kieltäytyi kertomasta muuta teeskennellen olevansa asioista tietämätön ihminen. Talossa asui 15 miestä, saunassa – 10.  

Hiiti Albert – syntynyt 1909 Kannasissa Viipurin lähellä. Lapsi on Ruotsissa. Kutsut-tiin armeijaan 17.6.-41 Helsingissä. (?)7. jalkaväkirykmentin 1. pataljoonan (divisioonan numeroa ei muista) riveissä osallistui taisteluihin Viipurin edustalla, missä haavoittui. 2. lokakuuta 1941 tuli Repolaan, sieltä Andronova Goraan, missä oli vartioimassa Tširkka-Kemin yli kulkevaa siltaa. Keväällä 1942 siirrettiin Kiimasjärvelle. Vaimo asuu Viipurissa. Itse ilmoittaa, että jää mielellään asumaan tänne, jos annetaan maata. Ennen lokakuun vallankumousta hänen isänsä asui Pietarissa ja Petroskoissa. Myöhemmin lähti Suomeen. Kieltäytyi kertomasta joukko-osastoista, koska ei tunne niiden numeroita ja päällystöä.  

Salmela Viljo-Ernst – syntynyt 1911 Himangan kylässä Kokkolan kaupungin lähellä. Kutsuttiin palvelukseen 22.7.1941. sen jälkeen oli koulutettavana syksyyn saakka Haapajärvellä. Sieltä tuli Repolan kautta Kiimasjärvelle. Sitten oli 25 miehen ryhmässä Tšelmozeron vartiostossa. Täältä siirrettiin Andronova Goraan ja Rukajärvelle. Viime sotaan ei osallistunut. Omistaa omaa maata. Vuonna 1940 kutsuttiin armeijaan, opiskeli Helsingissä aliupseerikoulussa. Paikallinen väestö, joka asuu Luvozerossa pesee pyykkiä heidän varuskunnalle. Sen lisäksi pakotettiin istuttamaan perunaa. Siellä asuvan naisen nimi on Jevdokia Estonen. 

M Ä K E L Ä – syntynyt 1908 Jyväskylän kaupungin lähellä Karestulossen kylässä. Omistaa 11 ha maata. Kutsuttiin armeijaan 18/6-42. Kokoontumispaikka oli haapajärvellä. 2.10.-41 tuli Kiimasjärvelle, täältä siirrettiin viereiseen vartiostoon Tšelmozeroon. Helmikuussa 1942 kuului Minozeron varuskunnan vahvuuteen. Siellä on 11 henkeä paikallista väestöä. He ovat kaikki karjalaisia. Heidän joukossaan on 1918 syntynyt Aleksei Potapov. Hän tekee työtä omalla hevosellaan vartioston päällikön vaatimuksesta. Minozeroon kulkee moottorivene Kivijärveä pitkin Babja Gubasta. Viimeksi mainitussa on kuulema 120 henkeä paikallista väestöä. Sotilaille ja paikalliselle väestölle on kauppa. Voimassa on korttijärjestelmä. Talvella Babja Gubassa oli poliisiosasto. Sen johdossa oli poliisikersantti V. Mäkelä.

Noin 16 kilometrin päässä Minozerosta, Korkalassa on suomalainen rajavartiosto, jonka kautta kulkevat tältä suunnalta lomalle menevät sotilaat. 

Muistio laadittu minun päiväkirjastani. 

Krasnyi Onežets -osaston komissaari
Besperstov 

12.8.-42 

Vahvistan: Joukko-osasto N:o 00126 esikunnan 1. osaston päällikön vanhempi apulainen – Valtion turvallisuuspalvelun luutnantti Stoljarov 

17. elokuuta 1942
Belomorskin kaupunki 

GAOPDFK, f. 213, op. 1, d. 178, l. 1,2.
Sotavankien oikeat nimet ovat: Helenius Sulo Johannes, Hiiri Albert, Karjalainen Uuno, Mäkelä Niilo, Peltonen Emil, Salmela Viljo, Siiteri Eino.